Pelottavaa, kuinka halpaa tavara on suhteessa ihmisen tekemään työhön. Korjasin viikonloppuna jalkalampussa olleen mekaanisen vian. Se vei noin tunnin aikaa. Lamppu maksoi aikoinaan noin 50€. Aika on rahaa -periaatteella tuo tunnin työ oli suunnilleen saman arvoinen.
Ei ole kauaakaan, kun esineet olivat arvokkaita ja niillä oli myös arvo sen kautta, että ne pitivät ihmiset hengissä. Vaatteet, työkalut ja ruuan valmistustarvikkeet olivat yksittäisinä fyysisinä kappaleina elämän ehto. Tuo ehto ei ole poistunut vaan muuttunut osaksi kuluttamisen ideologiaan, jonka teollinen tavaratuotanto hajautettuna ympäri maailmaa on tehnyt mahdolliseksi.
Tavarat, työkalut ja muut esineet eivät ole fyysisinä ainutkertaisina kappaleina osa minun elämääni vaan osa abstraktia kulutusta. Tavara voi vaihtua lennossa toiseksi ja kiintyminen siihen vain lisää henkilökohtaista huolta ja kustannuksia. Elämä on kuitenkin ihan konkreettisesti kiinni esinemaailmasta ja silti kiinnittyminen esineisiin ainutkertaisina on vaikea motivoitua. Se on liian kallista ja esineet tulevat monta kertaa vuodessa paremmiksi ja houkuttavammiksi. On tyhmää kiintyä ja pitää niistä huolta. Silti meillä on aika pitkä yhteinen matka elämää ylläpitävien esineiden ja niihin liittyvän huolen kanssa.
Aika ajoin huoli on liittynyt ihmisen vieraantumiseen luonnosta, toisista ihmisistä tai itsestään. Voisiko nyt olla huolissaan esinemaailmasta vieraantumisesta?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti