30.1.2014

Esiintymisen esine: paperi

Tänään olin pitämässä muotoilun teoreettiset perusteet kurssia muotoilun opiskelijoille. Kerroin heille kuinka ilmeisen luonteva esiintymiseni ei ole temperamenttini tai persoonani ikiaikainen piirre. Itsekin aika ajoin unohdan millainen helvetti, sananmukaisesti, oli esiintyä aikoinaan koulussa ja ensimmäisillä ammatillisilla keikoilla. Koulussa sisareni pelasti minut kirjoittamalla jutusteluni perusteella tekstin, jonka saatoin sitten hädin tuskin lukea opettajan kateederiin nojaten. En siis kyennyt edes kirjoittamaan paperia, josta olisin voinut lukea esityksen. Paperi esineenä pelasti minut.

Myöhemmin rohkaistuin kirjoittamaan tekstini itse, mutta yleisön edessä kykenin vain lukemaan kirjoitetun. Kovin hämmentävää oli kuulla yhden yleisöluentoni jälkeen vanhan rouvan kommentti: Nuori mies, esityksesi oli oikein hyvä, mutta olisit voinut puhua sen omin sanoin ilman paperia. Kauhusta täristen kiitin kommentista. En kyennyt senkään jälkeen pariin vuoteen pitämään yhtään esitystä, luentoa tai opetusta ilman paperia, jossa luki sanasta sanaa kaikki mitä puhuin.

Samaan aikaan ihmettelin kovasti, että miksi minua pyydetään silti esiintymään, luennoimaan ja opettamaan. Tuskin sentään säälistä, sillä sain keikoistani ihan kohtuullisen korvauksen ja myös uusia pyyntöjä esiintymään. Aloin uskoa, että minulla oli jotain sanottavaa. Hiljalleen vuosien aikana sanasta sanaan kirjoitetut luentoni muuttuivat ranskalaisiksi viivoiksi. Sitten keltaisiksi tarralapuiksi ja liki hävisivät kokonaan. Oli muutamassa vuodessa päässyt eroon paperista, joka oli turvannut esiintymiseni.

Jälkeenpäin laskien käytin varmaan ne kuuluisat 10 000 tuntia ennen kuin saatoin vapautua esiintyjänä ja jättää tukipaperit sikseen.

Helppoa se ei ollut. Enkä myös ole muuttunut introvertista ekstrovertiksi vaikka moni esiintymistäni seurannut voisi niin luulla. Omalla tavallaan on ehkä sääli, että hallussani ei ole tekstien lisäksi ainuttakaan dokumenttia, jolla voisi todistaa tai ainakin muistuttaa itselleni, että olen kulkenut hurjan matkan sairaanloisen arasta koululaisesta sujuvaksi ja ammattitaitoiseksi esiintyjäksi. Tosin esiintyjäksi, jolla on sanottavaa oikeastaan vain omaan osaamiseeni liittyvistä asioista. Mutta ketäpä ei kiinnostaisi tai koskettaisi se, miten esineet ja ihmiset liittyvät yhteen muotoilussa:)