Itselleni arkinen rupattelu eritoten vieraiden kanssa on lähes mahdoton tehtävä. Tai oikeastaan tuon lähes-sanan voi ottaa aivan hyvin pois. Se on mahdoton tehtävä. Minun on helpompi liukua valmiiseen keskusteluun vaikka tiedän silloin olevani ensin salakuuntelija ja sitten häiritseväni keskustelijoita.
Olen tutkinut pitkään toisenlaista keskustelua. Keskustelua, jossa esine ja ihminen ovat vuorovaikutuksessa. Siinä esine on tavallisesti passiivinen, tai ainakin siltä se näyttää helposti. Kuitenkin esineellä on kumma voima houkuttaa katsomaan ja koskemaan itseään. Museot ja siellä olevat kyltit "ei saa koskea" olisivat turhia, jos esineet vai olisivat vailla tuota keskusteluun houkuttavaa ominaisuuttaan. Tästä voi saivarrella, että tietenkin ihminen on, se jonka ominaisuus on houkuttua ympärillä olevista asioista. Mutta missä on oikeastaan ihmisen ja esineen raja ja kumpi lopulta oli ensin?
Ihmisenä oleminen on monenlaatuisessa vuorovaikutuksessa olemista, jossa ainakin itseäni kiinnostaa kysymys kuinka vuorovaikutus esineen kanssa alkaa, kulkee ja mitä siitä seuraa. Vuorovaikutus on yhdenlaista keskustelua, jossa usein aluksi esine asettuu uppiniskaisesti katseeni tielle. Katse ei voi poistaa sitä eikä kerro paljoakaan sen ominaisuuksista. Katseen kohteeksi joutuminen voi avata keskustelun seuraavan vaiheen. Esitän esineelle yhä uusia ja uusia kysymyksiä katsomalla sitä eri tavoin ja esine vastaa, jos osaan lukea sen viestejä.
Tarttuminen tai koskeminen esineeseen syventää vuorovaikutusta. Käteni tunnustelu kysyy esineeltä tarkemmin millainen se on ja miten sitä pitää käsitellä. Mutta vain sillä ehdolla, että osaan esittää oikeita kysymyksiä. Väärät kysymykset saavat esineen pakenemaan. Korttitalo romahtaa vääränlaisista kysymyksistä ja lasiesine särkyy kovissa kourissa. Esineen vastaukset tuhoutumalla tai haavoittamalla ihan konkreettisesti kysyjää ovat aika rankkoja vastauksia. Toisaalta ne opettavat seuraavan kerran kysymään varovaisemmin. Kuka olet, miten sinua pitää kohdella tai mikä on sinun tasapainotilasi nyt?
Oikeat kysymykset ja kyky tuntea ja nähdä esineen muuttunut tila ovat sen vastauksia. Kyse on taidosta, joka ei oikein nauti arvostusta. Mutta yhtä kaikki taidosta, joka saa esineet pysymään esineinä. Kaiken keskustelun ideaali on varmaan, että maailma olisi himpun verran tutumpi ja ulotteisempi paikka elää.
Kun keskustelu esineen kanssa on taitolaji. Huh, miten sitten ihmisten kansssa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti